Terveellisyys ja hyvinvointi -trendi sekä kasvisruokailun lisääntyminen ovat kasvattaneet puurojen suosiota: niitä syödään paitsi aamulla, myös lounaaksi. Saarioinen on kehittänyt uudet Balanssi-puurot, jotka toimivat täysipainoisena ateriana. Puurojen sisältämä proteiini ja kuitu pitävät pitkään kylläisenä.
– Tavoitteenamme oli luoda puuroannos, joka olisi ravitsemuksen kannalta hyvä valinta ja pitäisi kylläisenä pitkään. Puuroihin lisätyn proteiinin ansiosta tämä täyttyy: proteiinia on yhdessä 300 gramman annoksessa runsaasti, 15 grammaa, Saarioisten ravitsemusasiantuntija Mirva Lampinen sanoo.
– Puuro on monipuolista trendiruokaa, jota syödään perinteisesti eniten aamuisin. Nykyään se on kuitenkin kasvattanut suosiotaan myös lounaana, toteaa Lampinen.
Syyskuun alussa kauppoihin saapuvissa Balanssi-puuroissa proteiinia on runsaasti.
Hedelmistä lisäkuitua – ja luonnollista makeutta
Balanssi-puuroja tulee saataville kaksi eri makua: rouheinen omena-kaurapuuro sekä rukiinen taateli‐viikunapuuro. Ne on valmistettu pitkään hauduttamalla, jolloin suurimot eivät rikkoudu ja puuron rouheisuus säilyy.
Proteiinin lisäksi Balanssi-puuroissa on kiinnitetty huomiota kylläisenä pitävän kuidun määrään.
– Valitsimme Balanssi-puurojen raaka-aineiksi kuitupitoisia hedelmiä. Rukiinen taateli‐viikunapuuro onkin runsaskuituinen, Lampinen kertoo.
Hedelmien runsauden vuoksi yksi Balanssi-puuroannos myös täyttää puolet päivän hedelmä‐ ja marjatarpeesta.
– Omena-kaurapuurossa on hedelmää jopa yhden keskikokoisen omenan verran. Hedelmät toimivat puuroissa myös makeuttajina, joten niihin ei ole ollut tarvetta lisätä sokeria, Lampinen kertoo.
Lisätietoja:
Mirva Lampinen, ravitsemusasiantuntija, Saarioinen Oy, puh. 040 764 8230, mirva.lampinen(a)saarioinen.fi
Kotimainen perheyritys Saarioinen on helpottanut suomalaisten arkea ja luonut merkittäviä makumuistoja jo 60 vuoden ajan. Tänä päivänä olemme yksi Suomen johtavista ruokataloista 259,6 miljoonan euron liikevaihdolla (2015).
Kangasalan Sahalahdella sijaitsevan Saarioisten kartanon ympärille on kasvanut moderni ruokatalo. Kangasalan lisäksi hyvää ruokaa valmistuu Valkeakoskella ja Huittisissa sekä Viron Raplassa yhteensä noin 1325 saarioislaisen voimin. Yhdessä valmistamme puhtaista raaka-aineista suomalaisten lempiruokia – sekä klassikoita että tulevia uusia suosikkeja. www.saarioinen.fi